Korona
KORONAVIRUKSESTA JOHTUVAT POIKKEUSJÄRJESTELYT MIKAELISSA
Mikkelin kaupunginorkesterin konserteissa noudatetaan viranomaisuosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Turvaväleistä ja hygieniasta huolehditaan, jotta pääsemme kaikki nauttimaan konserteista turvallisin mielin. Konsertin väliaika on lyhyt hengähdystauko, jonka vuoksi perinteistä väliaikaa tarjoiluineen ei järjestetä.
– Yleisömäärää on rajoitettu siten, että istumapaikkoja on harvennetusti salissa. Huolehdi konserttiin tullessasi, että istut omalle paikallesi, jotta turvavälit säilyvät.
– Mikäli paikkasi on rivin keskiosassa, toivomme että siirryt paikallesi hyvissä ajoin. Tällöin vältymme lähikontakteilta saliin mentäessä.
– Mikaelin aulatiloissa on käsidesiautomaatit, jotka toimivat koskettamatta.
– Lipunmyynnistä saat ilmaisen kertakäyttöisen kasvosuojuksen konsertin ajaksi. Suosittelemme kasvosuojuksen käyttöä konserteissamme!
– Muistathan huolehtia käsihygieniasta ja turvaväleistä myös ennen konserttia ja väliajalla.
– Taitelijavartteja ei järjestetä konserttien yhteydessä, vaan taiteilijahaastattelut videoidaan ja ne on julkaistaan verkossa.
– Suosittelemme mahdollisuuksien mukaan välttämään narikkapalvelun käyttöä fyysisten kontaktien minimoimiseksi. Narikka kuitenkin palvelee tarvittaessa.