Syyskauden 2024 ohjelma on julkaistu

15.07.2024

Mikkelin kaupunginorkesterin syyskauden 2024 ohjelma on julkaistu ja liput ovat myynnissä.

Kausiesitettä on löydettävissä eri puolelta Mikkeliä. Lippuja voit ostaa Lippupisteen verkkokaupasta ja myyntipisteistä.

 

 

 

 

 

 

 

Pääkapellimestarin tervehdys

Meillä on Mikkelissä kansainvälisen tason orkesteri, joka on alkanut niittämään mainetta mm. levytyksiensä kautta maailmalla. On myös ilo huomata, että YLEn rekka on enenevissä Mikaelin takapihalla. Se tarkoittaa, että myös kansallisesti tekemisemme huomioidaan ja sitä arvostetaan. Olemme siis taiteellisesti aallonharjalla.

Lisäksi mieltäni lämmittää se, että orkesterimme vie musiikin ilosanomaa esimerkiksi palvelutaloille, kouluille ja asukkaille kautta maakunnan. Kulttuuri ja sen laadukas esillepano on meidän kaikkien omaa pääomaa, missä olemme hyviä ja mistä meidän tulee olla ylpeitä.

Konsertissa pääset irti hektisestä arjesta – tiskivuoresta ja laskupinosta. Konsertista saat sointukylpyä, tapaamisia, tälläytymistä. Saa olla myös tapaamatta ja tälläytymättä. Konsertissa ei ole oikeata tai väärää tapaa käyttäytyä. Tule omana itsenäsi ja nauti, ja ota pari ystävääsikin mukaan.

Erkki Lasonpalo
pääkapellimestari
Mikkelin kaupunginorkesteri