Jaakko Antila
Jaakko Antila on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2009 pääaineenaan musiikkitiede. Opinnoissaan musiikin tuotantoon ja hallintoon erikoistunut Antila tuli Mikkelin kaupunginorkesteriin syksyllä 2017 nuotistonhoitaja-tuottajan sijaiseksi. Intendenttinä hän on toiminut vuoden 2018 alusta. Aiemmin hän on toiminut Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman tuotantosihteerinä sekä Jorma Martinmäki oy:n myynti- ja markkinointivastaavana.
Musiikkiopinnot Jaakko on aloittanut Pohjois-Pirkanmaan musiikkiopistossa Virroilla 6-vuotiaana. Tuolloin instrumentiksi valikoitui viulu. Myöhemmin hän on suorittanut myös pop/jazz kitaratutkinnon samaisesta musiikkiopistosta. Muusikon opiskelut saivat parikymppisenä jäädä lentopallon alettua viedä enemmän aikaa.
Musiikin ohella urheilu onkin aina kuulunut Jaakon harrastuksiin ja lentopallo vei hänet pelaamaan aina liigatasolle saakka. Antila rentoutuu vapaa-ajallaan punttisalilla sekä luontoretkillä perheen kanssa.
Eero Enqvist
NUOTISTONHOITAJA-TUOTTAJA
Eero Enqvist aloitti työharjoittelussa Mikkelin kaupunginorkesterissa syksyllä 2022 ja joulukuussa hänen työsuhteensa vakinaistettiin.
Anu Pettinen
ORKESTERISIHTEERI
Anu Pettinen on toiminut orkesterisihteerinä vuodesta 2016 alkaen.